maanantai 10. joulukuuta 2018

I hate baking - mutta 4 kakkua tuli


I HATE BAKING

Niin kauan kun olen ruokajuttuja kirjoittanut blogiini on sanat "I hate baking" ollut mukana aina kun jotakin leipomiseen viittaavaa on keittiössä tai pienessä mielessäni käynyt.

Se on liian orjuuttavaa niiden reseptiikan osalta. Ei pysty olla luova ja heitellä fiiliksien mukaan raaka-aineita.

Kakku ei todellakaan pysy kasassa tai sitten sillä pystyisi rikkomaan panssarilaseja. Laita sitä ja sitä juuri sen verran. Mittaa grammoissa tai hehtomitalla - ei saakeli. Silloin täytyy olla liian skarppi.

Luovuus katoaa kun joku muu käskee. Lisäksi vielä kaikki pikeerit, sokerikuorrutteet, kermaruusut ja muut. Voi tsiisus kuin joillakin riittää kärsivällisyys. Arvostan eli respect niille jotka osaa ja jaksaa.

Makuja.fi verkkokaupasta nyt edullisesti upeat keittiötarvikkeet, vaikka lahjaksi.

NELJÄN KAKUN VIIKKO

Outo viikko oli kaikkiaan. Jos viikossa on kerran päiviä 7 kappaletta niin miksi niistä tarvitsee käyttää 4 kakun leipomiseen ja vielä yksi sämpylöihin. Joku hemmetin "jumi" kun tulee päähän niin se ei lähde kuin tekemällä pois. Raskasta.

 TOSCAKAKKU

Toscakakku, appelsiinimehu antaa kivan vivahteen pohjaan ja onnistunut kuorrutus kruunaa kakun.

Joten syntyi toscakakku joka on periaatteessa se bravuurini. En tiedä miksi, mutta joka kerta se onnistuu. Siinä on aivan mieletön pohja joka on maustettu appelsiininmehulla.

Legenda joka on alkujaan Antti Vahteran reseptiikkaa. Katsokaa kuinka on syötävän näköinen.

Toscakakun reseptin löydät syvemmältä Habanerokitchen sivuilta. 

SITRUUNAKAKKU

Sitruunainen kuivakakku on retroa ja hienoja makumuistoja täynnä varmasti jokaiselle. Ja niin raikas.
Sitten pyöräytin sitruunakakun. Kuivakakku joka on myös legenda. Perusvarma ohje ja niin raikas kakku kahvin kanssa nautittavaksi.

Jonnet ei muista, mutta sitruunainen kuivakakku on ollut niin papin kuin presidentin pöydässä varmasti.

Sen ääressä on itketty ilosta ja surusta. Häissä, ristiäisissä, syntymäpäivilla kuin hautajaisissa.

Sitruunakakku onnistui Valion ohjeella.

PIIMÄKAKKU



Piimäkakku on myös niin retro kakku. Onhan se myös ihan hyvän makuinenkin. Siinä se kosteus säilyy mukavasti. Kahvin kanssa kiva makea nautittavaksi.

Piimäkakun valmistamiseen yksi hyvä vinkki. Tai oikeasti tämä sopii aivan kaikkiin kuivakakkuihin. Korppujauho on tärkeä osa kakkua.

Kun voitelet vuoan tai kakkupohjan, korppujauholla kun leivittää voin kanssa pinnan niin saat kakun irroitettua pohjasta helposti pois. Lisäksi se parhaimmillaan jättää kauniin pinnan kakkuun.

Käytä ainoastaan vaaleita korppujauhoja

Kerron nyt vaan että grillimaustetuissa korppujauhoissa on aivan liikaa suolaa sekä muita makuja kakkuun.

Kokeilin piimäkakkuun mutta nyt en uskalla suositella sitä joten pidetään kakku makeana ja käytetään maustetut korppujauhot vaikka lihapulliin tai lihamurekkeeseen.

Piimäkakku on tehty Marttojen ohjeella. Muista ne korppujauhot. 

ARABIALAINEN MAUSTEKAKKU 

Tässä on niin joulun makua täynnä oleva kuivakakku. Arabialainen maustekakku.
Arabialainen maustekakku on hyvä lisä joulun kahvipöytään. Siitä löytyy selkeät jouluisat maut. Inkivääriä, kardemummaa ja neilikkaa.

Vielä jos haluat niin mokkainen kuorrutus kruunaa kakun. Tällä reseptillä rakas Mummo jo aikoinaan kakkuja leipoi joulun aikaan. 

Arabialainen maustekakkukin löytyy Habanerokitchen blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen otettu huomiostasi. Kiitos!

Muistatteko vielä ne somereseptit

Somereseptit olivat mainioita ja lyhyen ytimekkäitä ruoka-ohjeita. Itse mestari Chef Henri Alenin sormista näpytellen syntyi reseptejä kataj...