Yhden ruokablogin ja aivovamman anatomia osa 6



Jatketaan aiheesta arki ja vuonna jotakin 2013. Matkustaminen oli ennen ollut lähellä sydäntä. 

Pelkokerroin oli kova ja pelottava. Lisäksi varmistelu häiritsi elämää.
 PELKOKERROIN
Kas kummaa yksi reissu vei koirien takia Liettuaan, Druskininkaihin. Sinne on pakko ajaa Latvian läpi. Jo se latvian kieli kuulosti samalta kuin joku sanois - hä, hää. Prank for you. 
Eli pelkokerroin oli korkea.
Muistaakseni laitoin matkaan tiettyjä ehtoja. Ei pysähdytä Latviassa ja Druskininkai on normi ajomatka. Hoidimme homman seuraavasti. 
Tallinnasta Viron- Latvian rajalle. Viron puolella se pakollinen tupakkatauko ja sitten ennen Riikaa, noin 40 kilometriä hotelliin. 
No, morjens. Jalbe ja Rape, olkaa varovaisia ja pitäkää huoli itsestänne ja koirista. 
Oli pakko "luolautua" hotellihuoneeseen, tyyliin peiton alle.
Ei järki sanonut että kaikki on ok, vaan tunsin oloni todella epämukavaksi. Pelkästään jo se paikallinen kieli laittoi jäihin. 
Sama toistui myöhemmin, mutta osasimme lukea tilanteen että suoraan läpi Latvian ja esim. Cheek täysille bluetoothin kautta. 
Heti kun tilanne oli stabiili ja pois maasta niin ok. Jalbe ja koirat lähellä niin ok.
 A-R-K-I
Arki antoi paljon yllätyksiä. Varmistelu ja ne jumit lisääntyivät. En muista yhtään mitä me syötiin. En silloin vielä laittanut ruokaa koska maku ja haju olivat poissa. Ne kaikki olivat samaa suolatonta puuroa. Mutta hengissä olemme kaikki ja ei aliravittuja.
Oma keittiökokeiluni loppui samaan aikaan kun perunat paloivat pohjaan, makaroneista tuli joko liian raakoja tai täysin tärkkelysvelliä. Välillä unohdit että levy ei ole päällä tai uuni on säädetty liian pienelle tai suurelle. Epäonnistumiset masensivat mieltä koska ilman paperille kirjoitettua sopimusta olin kaapannut keittiön haltuuni. Kiitos vaan Qulinaristi-ruokablogin.
Lisäksi muisti pätki jatkuvasti. Siirryit keittiöstä olohuoneeseen, et muistanut mikä oli homman nimi. Normi arkea, not.
Lisäksi oli todella ärsyttävää jos Jalbe sanoi menisitkö suihkuun, pesisitkö hampaasi, laittaisitko mielellään tuon päälle jos olimme lähdössä johonkin. Kysymykset mitä olit tehnyt tai teitkö jotakin, ilman että olit saanut mitään sovittuja asioita onnistuneesti maaliin, niin thanks Lord, miks et voi auttaa. 
Koiria oli meillä ne muistini mukaan 4 ja niiden pihalle päästäminen sekä sisään laskeminen kuormitti paljon sitä muistamiseen ja normaaliin ajatteluun kykeneviä aivosoluja. Samalla se myös väsytti kun jouduit skarppaamaan sekä laskemaan moneen kertaan. Onneksi ykkösestä-kymppiin oli päässä, mutta hitaasti.
Ei haitannut mikäli ajoit vääränä päivänä ja väärään paikkaan. Mitä niistä kilometreistä. 
En osannut tuntea huonoa omatuntoa ilmaston muutoksesta, saastuttamalla turhaan luontoa sillä turhalla autoilulla. 
Ei haitannut myös pienistä eksymisistä. Jos haluat mennä paikkaan A ja käännyt risteyksestä B vaikka oli tarkoitus kääntyä risteyksestä C. Vielä ajat noin parhaimmillaan 60 kilometriä ennen kuin "hiffaat" että olisi pitänyt olla jo perillä. OMG! Ei siinä mitään, hirviaitoja on kaikkialla mutta ei sillä reitillä. Se C vaihtoehto olisi ollut oikein. Mikä parasta - kotiin osasin palata aina, onneksi.
Ihmisen aivot ovat oudot. Siellä hallitaan jokaista meidän liikettä, ajatusmaailmaa ja toimintoa. Tiesitkö että aivot käyttävät energiaa 20 prosenttia siitä mitä ihminen tarvitsee.
 JUMIT - PAKKO-OIREITAKO
Nämä olivat vain esimerkkejä. Elämä alkoi mennä varmisteluksi – liikaakin. Puhuin silloin ”jumeista”. 
Niitä tuli eteen jatkuvasti. Jos olit lähdössä jonnekin se kahvinkeitin oli pakko varmistaa. Vaikka auto oli jo käynnistynyt oli palattava takaisin. Oli se pois päältä. 
Silti jo matkaan lähdettyä se ei ollutkaan niin varma asia eli jopa jouduin palaamaan jo pitkän matkan päästä tarkistamaan asian. Samoin useat muut asiat. Pääni ei kuitannut tehtävää suoritetuksi kuten ennen. Se jäi rullaamaan kovalevylle ennen kuin reset nappi oli pysyvästi pohjassa ja puhdistanut kovalevyn, kunnolla. 
Sen sai vain puhtaaksi tekemällä tai suorittamalla asian loppuun. 
Samoin saatoin Jalbelle jankuttaa samaa asiaa, useaan eri kertaan. Oli muuten kohtalaisen hidasta toimintaa. 
Psykiatrisilla termeillä tuota kutsutaan jopa pakko-oireisiksi häiriöiksi. Ne ovat todella elämää rajoittavia. 
Varmista, varmistele, varmista ja vielä muutaman kerran varmista liikkeesi ja silti et ole varma oletko varmistanut. Aivan ”spooky” olotila ja pirun raskas. 
Käytännössä vain yksi asia kerrallaan ja se suoritettava saman tien loppuun ennen seuraavaa. Aivan normaalia touhua. 
Raha-asioihin joudun puuttumaan myöhemmin lisää. Kun joudut onnettomuuteen olet oikeasti aika avuton.
SEURAAVA SIIRTO - ETEEN VAI YLÖS 

Hoito siirrettiin aivovammapoliklinikalle muistaakseni vuoden 2013 alussa. 
Siitä se sitten vasta alkoi – siis lopullinen totuus uudesta elämästä paljastumaan ja rakentumaan. 

SairaUslomia kirjoitettiin heti 3 kuukautta, seuraavaksi 9 kuukautta ja sitten vuosi kerrallaan. 
Raha-asiat menevät jotakuinkin käytännössä niin että olet työnantajan varassa 3 kuukautta. Sitten tulee Kela ”apuun” ja saat 70 prosenttia palkastasi. Tätä ihanuutta kestää sen 300 vrk. Ja kun oikein lujaa mennään metsään, tulee normaalisti seuraavaksi kuntoutustuki eli ennen puhuttiin työkyvyttömyyseläkkeestä. Se on määrä-aikainen ansio-/eläketurva kunnes lopullinen tilanne selviää. 

Palaan tähänkin asiaan myöhemmin, aika karulla esimerkillä. Muistakaa valittaa päätöksistä, mikäli ne ovat pielessä. Mikäli et määrä-aikaan tee sitä valitusta, niin tilanne on ohi. 

Itselläni tuli eteen tilanne kun olin niin ”kuutamolla” kaikesta ja silloin heti alussa olisi pitänyt tehdä valitus ansioturvan osalta niin olin jotakuinkin noin 2 vuotta myöhässä. 

Tämä ilmeni aivovammapoliklinikalla. Plaah – kuka suomessa pystyy elämään 720 € kuukaudessa nettona. Veti muuten suun hymyyn – siis jos olisin seisonut päälläni.

Seuraavaan postaukseen alkaa se todellinen elämä – kaikkineen murheineen ja sitten löytyy myös niitä tähtihetkiä aivovammaisena.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Olen otettu huomiostasi. Kiitos!

© Habanerokitchen.comMaira Gall