sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Inkiväärilohta ja retiisejä - together karamellisoituna


Lohta inkiväärillä ja siirapilla. Vermicelliä ja hunaja-chilillä karamellisoituja retiisejä.
Lohi ja inkivääri sekä siirappi. Onko tullut mieleen, että näistä saa aikaiseksi helpon aterian.

Ainut ongelma on se lohen hinta. Se on noussut aivan "pimeästi" viime aikoina. En löydä selitystä asialle, en millään.

Toisaalta tuo on aivan mahva, siis sweetie. Se on greipin ja pomelon risteytys. Sweetie sopii kuin tappi uuteen veneeseen, inkiväärillä maustetun lohen kanssa.

Mikäli haluatte selityksiä niin lohi on hieno kala, koska siinä on hyvälaatuisia rasvahappoja ja se on sopivan rasvainen kala ruoanlaittoon. Et saa siitä kuivaa, muuten kuin unohtamalla sen uuniin.

Tässä on helppo ja hyvä resepti lohelle. Mukana on makuja sieltä, mihin moni kaipaa lomalle.

SOKEROITU INKIVÄÄRILOHI
  • lohifile 500 g
  • inkivääriä (tuoretta) 3 rkl
  • kalakastiketta 3 rkl
  • siirappia 1 rkl
  • suolaa ???
  1. Poista lohifileestä ruodot. 
  2. Huuhtele ja leikkaa noin 5 cm levyisiksi siivuiksi. 
  3. Voitele uunivuoka.
  4. Kuori ja raasta inkivääri. 
  5. Lisää kalakastike kulhoon ja sekoita siirapin kanssa. 
  6. Lisää raastettu inkivääri.
  7. Sekoita kunnolla kaikki keskenään ja voitele tasaisesti lohen pinnalle.
  8. Paista 200 asteisessa uunissa 25 minuuttia.
  9. Poista ennen tarjoilua varovasti lohen pinnalta inkivääriseos.
  10. Purista pinnalle sweetien-, limen- tai sitruunanmehua hieman.
RETIISIT CHILI-HUNAJALLA JA VERMICELLIÄ
  • retiisiä 1 pss
  • chili-hunajaa
  • tai hunajaa ja punainen chili
  • oliiviöljyä
  • riisinuudeleita (vermicelliä)
  1. Pilko retiisit ohuiksi siivuiksi. Onnistuu hyvin kuorimaveitsen kanssa. 
  2. Kuumenna hieman öljyä pannulla ja paista hetki. 
  3. Lisää sekaan noin 1 rkl chili-hunajaa. 
  4. (pilko chiliä siivuina sekaan ja lisää tavallista hunajaa)
  5. Hauduta ja kääntele varovasti. 
  6. Nosta retiisit lusikalla vermicelin tai nuudeleiden päälle.






keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Broileria korma-kookoskastikkeessa


Kormakastike mihin lisäsin kookosmaitoa. Avokado vain kuuluu sekaan. Broileriliha haudutettuna kormakastikkeessa on jotakin niin uuh!
BROILERIA KOOKOS-KORMA KASTIKKEESSA
  • maustamatonta jogurttia 1 dl
  • tomaattipyreetä 0.5 dl
  • chilijauhetta 2 tl
  • valkosipulia 3 kynttä
  • tuoretta inkivääriä 20 g
  • juustokuminaa 2 tl jauhettuna
  • korianteria  2 tl jauhettuna
  • kardemummaa 2 tl
  • suolaa 1 tl
  • sitruunamehua 1 dl
  • öljyä 1 rkl
  • broilerin rintafilettä tai -leikettä 2 kpl / ruokailija
  1. Valmista marinadi. 
  2. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ja inkivääri pieniksi. 
  3. Lisää kulhoon kaikki loput raaka-aineet ja sekoita hyvin. 
  4. Upota broilerinlihat marinadiin ja anna olla viileässä kelmun alla, vähintään 2 tuntia maustumassa.
  5. Kaada kaikki uuninkestävään vuokaan ja lisää 1 tölkki kookosmaitoa.
  6. Paista 200 asteisessa uunissa noin 1 tunti. 
  7. Nostele sekaisin kunnolla noin 30 minuutin jälkeen. 
  8. Tarjoile keitetyn riisin kanssa.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Pasta - broileria, banaania ja currya


Todella maukas pastaruoka. Banaania ja grillattua broileria sekä currya. Todella hyvä ja helppo pastaruoka
BANAANI-BROILERIPASTA
  • grillattu broileri
  • pastaa 400 g
  • kermaa 2 dl
  • banaania puolikas
  • punainen chili
  • sipuli 1 kpl
  • valkosipulia 3 kynttä
  • öljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • currya 0.5 tl
  • parmesanjuustoa
  1. Pilko valkosipuli ja sipuli aivan pieneksi. 
  2. Murskaa banaani. 
  3. Irroita valmiiksi kypsennetystä broilerista lihat, aivan ronskisti. 
  4. Laita kattilaan vettä runsaasti ja suolaa riittävästi. Keitä pasta, melkein kypsäksi.
  5. Kuullota öljyssä valkosipuli ja sipuli. 
  6. Lisää kerma sekä broilerit. 
  7. Lisää myös murskattu banaani ja sekoita kunnolla sekaisin. 
  8. Mausta currylla, suolalla ja mustapippurilla.
  9. Maistele ja mausta lisää tarvittaessa. Vink! Voit myös lisätä banaania hieman makeuttaaksesi, mikäli niin tykkäät. 
  10. Anna poreilla hetki pienellä lämmöllä. Lisää pilkottu chili sekaan.
  11. Kaada pastasta keitinvesi pois ja nostele kastike pastan sekaan.
  12. Lisää parmesanjuustoa riittävästi, sekoita ja nosta lautaselle.
  13. Koristele salaatilla.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Pekoniporkkanat teryakikastikkeella - grillattuna


Tässä, naatti porkkanat, teryakikastikkeella ja pekonilla vuorattuna.
Porkkana, pekoni ja teryakikastike. Mielummin vielä porkkanat suoraan nostettuna maasta. Ja kaunista on myös se naatti porkkanan päässä. Helpottaa huomattavasti valmistumista.
Grillatut pekoni-porkkanat, teryakikastike auttaa hienosti maustamalla.
Vielä grilli kuumaksi ja pekoniporkkanat sinne pienen esivalmistelun jälkeen.
  1. Pese porkkanat kylmällä vedellä. 
  2. Voitele teryakikastiketta kauttaaltaan porkkanoihin. 
  3. Kääri kunnollista pekonia todella tiukasti porkkanoiden ympärille.
  4. Paista kuumassa grillissä, välillä käännellen noin 10 minuuttia. Kannattaa käyttää epäsuoraa tulta. Lievittää hieman tuskaa ja pekoni ei pala liiaksi.
Kymmenen minuutin paistoaika on hyvä. Porkkanoihin jää kiva suutuntuma ja on näin ollen helppo syödä vaikka sormilla.

Näitä on myös kiva "dippailla" erilaisiin kastikkeisiin.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Tirripaisti goes to pizza



Hei rakkaat lukijat. Monta asiaa ja samalla kerralla.

Ruispohja pizzaan leikittelee karjalanpiirakan osaa. Perunasiivut on taas kuorittuja kokoperunoita.

Tirripaistihan oli se ikivanha perinteinen herkku porsaankyljestä.

Vielä kun mennään "vintagen" puolelle muutenkin niin ei voi olla muuta juustoa kuin Jukolan Juuston vintage cheddaria.

Pizzakastikkeeksi ei saa laittaa mitään tomaattisoosia. Sinne kuuluu makua suomen metsistä.

Kanttarelli ehdottomasti. Se tuli Creme Bonjour, vai kuinka se kirjoitetaan, mutta kuitenkin se sopii hienosti tähän pizzaan.

Vielä Silmusalaatin Rouskuvaa päälle. Kyllä pizzakin voi olla terveellistä.

TIRRIPAISTI GOES PIZZA
Valmista ensin tirripaisti.
  • keitä perunat mutta ei kypsäksi. 
  • kuori ja leikkaa siivuiksi. 

 Ja seuraavaksi:

  • valmista pizzapohja:
  • ruisjauhoja 3 dl
  • vehnäjauhoja n. 2 dl
  • vettä 2 dl
  • kuivahiivaa 2 tl
  • suolaa 1 tl
  • öljyä 2 rkl
  1. Sekoita 42 asteiseen veteen kuivahiiva. 
  2. Lisää jauhot ja suola. 
  3. Vaivaa käsin sitkoisaksi taikinaksi. 
  4. Lisää öljy ja vaivaa vielä. 
  5. Laita vedottomaan paikkaan noin 1 tunnin ajaksi kohoamaan. 
  6. Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse vehnäjauhojen avulla pizzapohjaksi.
  7. Siirrä pizzapohja leivinpaperin päälle uunipellille. 
  8. Voitele pohja tasaisesti kantarelli-tuorejuustolla. 
  9. Laita ohueksi siivutettuja perunoita sinne ja tänne. 
  10. Mausta tirripaisti vielä tacomausteella, mitä laitat noin 1 ruokalusikallisen 500 grammaan paistin sekaan. 
  11. Lisää pizzan päälle. 
  12. Lisää vielä cheddarjuustoa kohtuullisen paljon päälle.
  13. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia. 
  14. Kun pizza on hieman jäähtynyt, lisää rouskuvaa päälle.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Tirripaisti, aito perinneruokaa



Tirripaisti on saanut nimensä kun hienoa, hyvää porsaanlihaa missä on rasva tallella niin se tirisee pannulla. Johdanto on siis siinä.

Aitoon perinneruokaan käytetään siis porsaan kylkisiivuja.

Kylkisiivut "tiristetään" pannulla ruskeaksi ja antaa rasvan hieman irrota. Tirripaistissa ei ole muuta ihmeellistä kuin että haudutetaan kylkisiivujen paistamisen kanssa pitkään ja kylkisiivut paistetaan useammassa erässä, parhaimman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kaartilan Mallaspossulla on todellä hyvää kylkilihaa. Siinä on rasvat kohdillaan.

Maustaminen on yksinkertaista. Suolaa, mustapippuria, maustepippuria ja sipulia.

TIRRIPAISTI
  • porsaan kylkisiivuja 500 g
  • sipuli
  • suolaa
  • maustepippuria
  • mustapippuria (tarvittaessa)
  • laakerinlehti (kannattaa kokeilla)
  1. Anna porsaan kylkisiivut olla huoneenlämmössä noin 1 tunti ennen paistamista. 
  2. Kuumenna pannu ja paista pienissä erissä. 
  3. Siirrä paistetut kylkisiivut pataan. 
  4. Pilko sipuli karkeaksi lohkoiksi ja nosta pataan. 
  5. Lisää maustepippurit ja halutessasi laakerinlehti. 
  6. Huuhtele paistinpannu, missä paistoit kylkisiivut, vedellä. Kaada vesi pataan. 
  7. Lisää vettä niin paljon että lihat peittyy. 
  8. Lisää suola. 
  9. Keitä miedolla lämmöllä noin 1 tunti. 
  10. Maistele ja lisää mustapippuria ja suolaa tarvittaessa.
  11. Tarjoile kuorittujen perunoiden kanssa.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Ramenkeitto eli vege ramen akaalaisittain


Ramenkeittoon ei voi olla rakastumatta. Japanilainen ramenkeitto voi imeä mitä vain lisukkeeksi. Tässä vegeramen. Se liemi on vain niin hyvää että sen edessä voi kyykistellä.
Ramenkeitto, niin hyvää kun akaan marketeista löytyy.

Jälleen on pakko soveltaa. Ei ollut sokeriherneitä eikä kevätsipulia.

Kahden marketin taktiikalla sain aikaiseksi kuitenkin, mielestäni todella hyvän ramensopan.

Haudutin ja haudutin lientä, kalliin sähkön uhallakin.

Ramenkeiton perusliemi vaatii aikaa ja sitä ohjetta ja kaavaa kannattaa totella.

Ramenkeitto on muuten japanilaista ruokakulttuuria ja todella hieno keitto talvisiin keleihin.

Olkaa hyvä, ihan täydellinen ramen-keittoresepti, Akaasta.

RAMENKEITTO AKAALAISITTAIN

  • ruskeita herkkusieniä 10 kpl
  • ruohosipulia 1 pnt
  • baby-lehtikaalia 1 rasia 60 g  (Mimisversot)
  • öljyä 1 rkl
  • kasvislientä 8 dl ( 1 kasvisliemikuutio veteen)
  • misotahnaa 2 pss ( löytyy sieltä missä sushi raaka-aineet)
  • riisiviinietikkaa 2 rkl
  • inkivääritahnaa 1,5 rkl
  • täysjyvänuudeleita 100 g
  • pakasteherneitä 200 g
  1. Valmista ensin liemi. Laita yksi kasvisliemikuutio veden joukkoon ja anna liota. 
  2. Lisää misotahna, riisiviinetikka ja inkivääritahna sekä/mikäli misotahnan mukana mahdollisesti mukaan tulleet kuivatut kasvikset.
  3. Kiehauta ja anna hautua noin 1-1.5 tuntia. 
  4. Lisää lopuksi pakasteherneet.
  5. Keitä kananmunat kypsäksi ja kuori sekä halkaise. Anna jäähtyä.
  6. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  7. Pese herkkusienet ja siivuta. 
  8. Pilko lehtikaali sekä ruohosipuli. 
  9. Paista herkkusieniä, lehtikaalia ja silputtua ruohosipulia pannulla noin 3 minuuttia.
  10. Kasaa annos. 
  11. Nuudeleita pohjalle. Herkkusieni, lehtikaali, ruohosipuli päälle. 
  12. Kaada ramenlientä, herneineen päälimmäiseksi.
  13. Lisää liemeen vielä halkaistu kananmuna.

torstai 11. toukokuuta 2017

Shottimukit Jukolan Juustosta


Aito Cheddar, hyvä punaviini ja hieman kohmea cheddar juustosta valmistettu juustotasting muki, cheddarjuustosta.
Jukolan Juuston aitoa cheddaria suomesta ja silikonimuotti. Helppo ja kaunis muki punaviinin, oluen, valkoviinin tai jopa ginin maistelemiseen.
Jos ruoan kanssa ei saa leikkiä niin mielestäni juuston kanssa saa.

Eikä tämä ole mitään leikkimistä, vaan ainostaan "bissen" tuomaa luovuutta.

Miksi tekisi asiat useampaan kertaan?

Laiskana miehenä voin kertoa että viikonlopun juustotasting tai vastaava punkku-, valkkari- tai bisse-ilta tai jopa sitä jäykkää maistelemalla, onnistuu kivasti pienellä askartelulla.

Sulata kunnollista juustoa silikoni shottimuottiin. Kaunista. Ja niin helppoa.

Kaadat vain jääkaappi tai pakastinkylmään juustolasiin drinkin.

Bite that, eli pure sitä ja maistele. Nyt ei kannata ahnehtia koska juustoinen shottimuki on rajallinen tilavuudeltaan. #hymiö

Katsokaa, rosmariinin oksia, karpaloita ja kohmea juustomuki. Aitoa cheddaria Jukolan Juustolta ja Kyrön Helsingin gin.

SHOTTIMUKIT JUKOLAN JUUSTOSTA

  • cheddarjuustoa n. 400 g
  • silikonimuotti mallia shottilasi
  1. Laita kattilaan lämpöä noin puoleenväliin. 
  2. Pilko cheddarjuustot kattilaan ja samalla sekoittaen sulata juustot. 
  3. Voitele öljyllä ohut kerros muotteihin. 
  4. Kaada sulanut juusto muottiin. 
  5. Tasoittele pinta ja laita jääkaappiin kovettumaan. 
  6. Kunnes juusto on kunnolla hyytynyt laita vielä pakastimeen noin 1 tunnin ajaksi.
  7. Irroita varovasti, pohjasta painaen shottimukit.
  8. Kokeile olutta.
  9. Maistele giniä.
  10. Testaa punkkua.
  11. Maistele Jukolan Juuston aitoa cheddaria.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kesäkurpitsa-porkkanakeitto


Kesäkurpitsasta ja porkkanasta saat todella hienon keiton kun maustat sen chilillä.
 Kesäkurpitsa-porkkanakeitto on helppo ja nopea valmistaa.

Tämä on hieman kuin vegeä jos unohdetaan kerma.

Ne todelliset "vegefriikit" voi tehdä vaikka kookosmaitoon. Jopa minä luulen että saat maistuvaa keittoa myös sillain.

Oikein jos alkaa miettimään niin saat - vähennät  vain fariinisokeria hieman.

KESÄKURPITSA-PORKKANAKEITTO
  • kesäkurpitsa 500 g
  • porkkanaa 500 g
  • kasvisliemikuutio 1 kpl
  • punainen chili puolikas
  • sipuli 1 kpl
  • vettä 1 dl
  • kermaa 2 dl
  • suolaa
  • mustapippuria
  • korianteria tuoretta
  1. Kuori porkkanat ja pilko pieneksi. 
  2. Pilko myös sipuli, kesäkurpitsa ja chili. 
  3. Laita kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio. 
  4. Keitä noin 15 minuuttia kasviksia. 
  5. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi. 
  6. Lisää kerma ja kiehauta. 
  7. Mausta suolalla, mustapippurilla ja fariinisokerilla.
  8.  Aja vielä keitto tasaisen pehmeäksi keitoksi. 
  9. Koristele kruntongeilla ja tuoreella korinaterisilpulla. 
  10. Maistele ja mausta mieleiseksi.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Shakshouka ja sieltä Andalucian auringon alta


Niin kaunis ja maistuva shaksouka. Tuo keittokirja on muuten jotakin niin kaunista että huh, huh ja "salem alekum"

Shakshouka, ei jumankauta. Siinä on munaa.

Huevos Rancheros on jotakin saman tyylistä. Mutta Shakshouka on jotakin ihmeellistä.

Olisiko kunnollisella, alkuperäiskansojen jäljelle jättämästä reseptiikalla jotakin merkitystä asiaan.

Andalusian auringossa ruokablogin, monitaitava Erja on julkaissut ruokakirjan, matkakirjan etc.

Oli pakko puuttua asiaan..

Shakshoukaresepti jossa on muutama pieni "kikka" ja kaikki onnistuu varmasti sekä valmistamaan että rakastumaan tähän helppoon "kankkuspäivän" aamiaiseen, mikä kuitenkin kelpaa myös puhtaan valkoisille pöytäliinoille, varhaisessa vaiheessa iltaa.

Jaa miksi? Pöhköt, tomaattikastike ei millään irtoa valkoisesta kankaasta. Äitini opetti.

Koska kuitenkin olen niin suomalainen #therealman ja ajattelen että maailman tarvitsee olla ilman rajoja, rakensin shakshoukan siskonmakkaran ympärille. Ei saamari. Toisten suosikki ja toisten inhokki.

Siskonmakkarasoppa ei ole enään kenenkään inhokki. Luonnonsuoli on vain sitä upeaa estetiikkaa.

 SHAKSHOUKA SISKONMAKKARALLA
  • siskonmakkaraa 300 g
  • sipuli 1 kpl
  • valkosipulinkynttä 5 kpl
  • paprika punainen 1 kpl
  • paprika vihreä 1 kpl
  • tomaattimurskaa 1 tlk ( mutti )
  • sokeria 1 tl
  • harissatahnaa 3 tl
  • kananmunia 3 kpl
  • persiljaa 2 dl silputtuna
  • suolaa
  • mustapippuria
  1. Kuumenna paistinpannu, lisää öljyä hieman ja purista siskonmakkaroita 1-2 cm paksuisiksi paloiksi pannulle. 
  2. Paista hetki. 
  3. Pilko sipuli ja valkosipulit aivan pieneksi. 
  4. Lisää siskonmakkaroiden sekaan. 
  5. Lohko paprikat ja lisää makkaroiden sekaan. 
  6. Kaada sekaan tomaattimurskaa tölkki ja sokeri. 
  7. Sekoita. Lisää suola ja mustapippuri. 
  8. Sekoita ja anna seoksen hautua noin 10 minuuttia.
  9. Kuumenna uuni 200 asteiseksi.
  10. Kunnes tomaattikastike on keitetty hieman kasaan tee lusikalla ns. monttu. 
  11. Riko kananmuna siihen. Toista näin 3 kertaa. Mahtuu hyvin pannulle. 
  12. Kypsennä uunissa noin 10 minuuttia. 
  13. Ripottele pinnalle kunnolla persiljasilppua.  
  14. Mikäli haluat "hipostella" hieman, lohko avokadoa sekaan.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Hapankaalikeitto olutliemessä


Hapankaalia hauduttelin olutliemessä. Näin saat mahtavan kaalikeiton.
Kaalikeitto on kaikkien suosikki. Niin, en tiedä mutta ainakin melkein.

Suosikki siitä tulee ainakin kun teet sen hapankaalista ja haudutat pitkään olutliemessä. Nokare smetanaa ja suolakurkkua muutama lohko päälle, niin ai että.

HAPANKAALIKEITTO OLUTLIEMESSÄ
  • porsaan suikalelihaa 400 g
  • hapankaalia  (Rasilaisen) 2 pkt
  • porkkana 5 kpl
  • paprika 3 kpl
  • maustekurkkuviipaleita 1 tlk (Felix, raikas & maukas )
  • valkosipulia 4 kynttä
  • sipuli 1 kpl
  • vettä 1 l
  • siirappia 2 rkl
  • olutta 3 dl (tummaa)
  • suolaa
  • mustapippuria
  1. Laita vesi kattilaan ja kiehauta. 
  2. Lisää hapankaalit sekaan ja pienennä lämpöä. 
  3. Kuori ja pilko porkkanat lohkoiksi. 
  4. Puhdista paprikat ja pilko pieniksi. Lisää kattilaan.
  5. Lisää myös kuoritut ja pilkotut sipulit sekaan. 
  6. Anna hautua pienellä lämmöllä noin 1 tunti. 
  7. Lisää olut liemeen sekä maustekurkut liemineen. 
  8. Hauduta jälleen pienellä lämmöllä, kannen alla noin 1 tunti. 
  9. Lisää suola, mustapippuri ja siirappi. 
  10. Sekoita kunnolla.
  11. Laita hapankaalikeitto lautaselle ja lisää nokare smetanaa. 
  12. Tarjoile ruisleivän kanssa.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Paistetut silakat


Edullista ja niin terveellistä ruokaa. Todellista lähiruokaa saat paistetuista ja leivitetyistä silakoista.
Paistetut silakat. Leivitetty ruisjauhoilla ja paistetaan keskilämmöllä voin ja öljyn kanssa. Maustetaan ainostaan suolalla ja valkopippurilla.

Ja kun aina puhutaan siitä rahasta....silakat ei maksa oikeasti juuri mitään.

Ainut asia mistä kannattaa maksaa käytännössä on kalan puhdistaminen ruokakäyttöön.

Itse ainakin maksan mielelläni siitä että saan fileet pannulle valmiina.

SILAKKAFILEET
  • silakkaa
  • ruisjauhoja 4 rkl
  • suolaa 2 tl
  • valkopippuria 1 tl
  • voita paistamiseen
  • öljyä paistamiseen
  1. Laita lautaselle ruisjahot, suola ja valkopippuri. 
  2. Sekoita kunnolla ja jauhota "leivitä" molemmin puolin. 
  3. Laita pannulle voita ja öljyä kutakuinkin saman verran. 
  4. Kuumenna pannu. 
  5. Paista keskilämmöllä leivitetyt silakkafileet kauniin ruskeaksi molemmin puolin.

torstai 4. toukokuuta 2017

Tartar katkarapu ja rotukarjan jauheliha


Kunnollista, laadukasta jauhelihaa ja sopivat mausteet ja koristelut. Se on tartarpihvi se.
Tartarpihvi on "kova" liha- tai kalaruoka ja se syödään raakana.

Lihainen tartarpihvi valmistetaan erittäin terävällä veitsellä leikatusta lihasta jossa raaputetaan liha irti jänteistä  ja kalvoista. Se on siis puhdasta ja helppoa syödä.

Tartar on se hieno ruoka yleensä sarjassa, alkupala.

Tavallisesti tartar tarjoillaan hakatulla sipulilla, murskatulla punajuurella sekä kananmunan keltuaisella raakana.

Onneksi tartar on sellainen että se ei kaavoihin kangistu vaan voit maustaa ja laittaa esille periaatteessa kuinka vain. Se vaatii vain hyvää ja tuoretta naudanlihaa.

Tietysti tartar on lähtenyt lentoon ja sitä saadaan myös kalaversiona.

Sain jonkun ihmeellisen tartar jumin.

Joten olkaa hyvä - katkaraputartar ja rotukarjan jauhelihasta saamarin hyvä tartar.

Tartar onnistuu myös kalasta ja jopa katkaravuista
KATKARAPUTARTAR
  • katkarapuja 200 g
  • smetanaa
  • sitruuna 1 kpl
  • suolaa
  • mustapippuria
  • ruohosipulia tai persiljaa
  1. Tässä nyt on suuntaa antava ohje. Nämä ovat niitä makuasioita. Lisäksi kannattaa huomioida että katkaravut sulatessaan luovuttaa törkeän paljon nestettä joten lopullisen koostumuksen saadaksesi tarvitset teelusikkaa. Mutta kaikki on sen arvoista.
  2. Sulata katkaravut kunnolla. 
  3. Painele siivilän läpi katkaravuista aluksi nestettä irti. 
  4. Pilko puolet katkaravuista silpuksi. 
  5. Lisää muutama teelusikallinen sitruunanmehua ja samoin smetanaa. 
  6. Laita kulhoon myös noin 2 rkl ruohosipulia tai persiljaa hakkeena. 
  7. Lisää suolaa ja pippuria. Sitruuna ja suola jotenkin kiihdyttää nesteen irtoamista. 
  8. Lisää smetanaa hieman lisää ja loput katkaravut. 
  9. Sekoita ja kaada tai juo irronnut neste pois. 
  10. Kun seos on kiinteää muokkaa siitä pihvin muotoinen. 
  11. Muista maistella jatkuvasti. 
  12. Huomaat kyllä, milloin on täydellistä. 
  13. Tarjoile kivan valkkarin kanssa sekä viipale sitruunaa rinnalle.
 ROTUKARJA TARTAR
  • kunnollista naudan jauhelihaa 400 g
  • worcheserterkastiketta 1 rkl
  • tabascoa 8 tippaa
  • merisuolaa karkeana 0.5 tl
  • mustapippuria 1 tl
  1. Tämä on helppoa. 
  2. Leikkaa jauheliha todella pieneksi ja vaivaa käsin loput. 
  3. Tärkeätä on että lihassyyt menevät kunnolla rikki. 
  4. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita kunnolla. 
  5. Leivo pihveiksi.



tiistai 2. toukokuuta 2017

Mallaspossun kinkkua pataan


Nyt on muuten hyvää porsasta, joulukinkusta. Mallaspossua ja sahramiriisiä.
Miksi muuten porsaanlihasta se kinkku tulee mieleen aina pelkästään joulun alla?

Kinkku on samaa hyvää porsaanlihaa kuin muutkin porsaan osat. Kinkku jalostuu hienoksi ateriaksi kun leikkaat sen ja nasautat pataan.

Nyt laitettiin kinkku kappaleiksi ja iskin lihat pataan.

Kinnkkupata valmistuu muutamassa tunnissa ja nautitaan kauniin ja maistuvan sahramiriisin sekä ranskankerman kanssa.

Tämä pata maistuu erinomaisesti myös muiden, pitkää haudutusta vaativien lihanosien kanssa.

Ajatelkaa kun ne pakkaset tulevat ja saatte aitoa, maistuvaa pataruokaa? Ajatelkaa nyt!

Tässä upea ruokakuva. " Vitsi", mutta upea ruoka.
KINKKUPATA / LIHAPATA
  • porsaan kinkkua tai muuta lihaa 1 kg
  • voita 3 rkl
  • sipuli 1
  • valkosipulia 5 kynttä
  • punainen chili 1 kpl
  • punainen paprika 1 kpl
  • kanelitanko 1 kpl
  • Mutti tomaattimurskaa 1 tlk
  • vettä 1 dl
  • valkoisia papuja (tomaattikastikkeessa) 1 tlk
  • suolaa 1 tl
  • mustapippuria myllystä
  • cayennepippuria tai kuivattua chiliä 2 tl
  • Crème fraîchea 1 prk
  1. Ota kinkku ajoissa huoneenlämpöön ja leikkaa reiluiksi lohkoiksi. 
  2. Paista runsaassa voissa pinta ruskeaksi ja mausta hieman suolalla ja pippurilla. 
  3. Siirrä pataan.
  4. Pilko sipulit, valkosipulit ja chili. Pilko myös paprika. 
  5. Kuullota hetki kaikkia ja siirrä pataan.
  6. Laita pata miedolle lämmölle ja anna hetki vielä paistua, samalla sekoittaen kaikki. 
  7. Lisää tölkki Mutti tomaattimurskaa ja vesi. 
  8. Kiehauta, sekoita ja pienennä lämpöä. 
  9. Anna hautua pienellä lämmöllä noin 2-2.5 tuntia, välillä sekoitellen.
  10. Lisää mausteet sekä valkoisia papuja tölkki. 
  11. Jatka hauduttamista noin 20 minuuttia. 
  12. Maistele ja mausta tarvittaessa suolalla.
  13. Annos tarjoillaan lautaselle, riisin tai sahramiriisin kanssa. 
  14. Viimeistellään nokareella ranskankermaa.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Paahdetut perunat grillissä


Grillissä tapahtuu ihmeitä, säästä sähköä ja tuhlaa kaasua. Kaasugrillissä on mukana fiilis ja huonosti puhdistettu grilli antaa aitoa makua.
Grilliin ehdottomasti perunat. Saa käyttää varhaisperunoita, uusia perunoita tai valmiiksi pestyjä perunoita. Ei siis ole mitään väliä muuten kuin että mullat on pesty päältä. Kuorineen ehdottomasti, siellä ne vitamiinit on.

Kun perunat maustetaan sitruunan kuoriraasteella ja voidellaan öljyllä, unohtamatta suolaa, mustapippuria sekä kuivattua persiljaa sekä hakattua valkosipulia. Nyt on mahdollisuus onnistua.

Paahdetut ja grillatut lohkoperunat kannattaa esikeittää, kiehuvassa vedessä noin 5 minuuttia. Helpottaa lopputulosta ja onnistumista.

Loppuaika vaan menee viheltäessä.

Nämä kannattaa valmistaa sellaisen alumiinisen grillausalustan kanssa. On helppoa käännellä perunoita, pienellä heittoliikkeellä ylöspäin.

PAAHDETUT PERUNAT GRILLISSÄ

  • perunoita 6 kpl
  • suolaa
  • mustapippuria
  • sitruuna 1 kpl
  • valkosipulia 3 kynttä
  • persiljaa kuivattua
  • öljyä 2 rkl


  1. Lohko perunat kuorineen ja keitä kiehuvassa vedessä n. 5 minuuttia. 
  2. Jäähdytä nopeasti kylmällä vedellä. 
  3. Kaada vesi pois. 
  4. Lisää öljy, mausteet ja pieneksi pilkottu valkosipuli. 
  5. Raasta sitruunasta kuoriraaste sekaan. 
  6. Sekoita kunnolla kaikki keskenään ja laita grillifolion päälle. 
  7. Kuumenna grilli kuumaksi ja nosta pariloiden päälle perunat. 
  8. Nostele, heittele ja kääntele muutaman minuutin välein. 
  9. Anna olla grillissä noin 10 minuuttia. saa tarttua väriä pintaan. 
  10. Tarjoile grillatun lihan tai iso vinkki, raakamakkara chorizon kanssa. 
  11. Sitten hieman suurempi vinkki. Unohda sinappi ja ketsuppi - kokeile chilimajoneesia.


Muistatteko vielä ne somereseptit

Somereseptit olivat mainioita ja lyhyen ytimekkäitä ruoka-ohjeita. Itse mestari Chef Henri Alenin sormista näpytellen syntyi reseptejä kataj...