Parsaa sitruunamarinadissa

Parsa ja sitruuna. Valmista helppo sitruunamarinadi parsalle. Paistetun lohen kanssa todella maukas.

Onhan parsa hyvää ja ravitsevaa, kevyttä kasvisruokaa. 

Parsaresepti jos toinenkin lähtee virtuaalimaailmassakin isoon liitoon näin keväisin.

Pakkohan miehen oli lähteä mukaan tähän. Ei muuten lainkaan huono kasvis ole ja upeakin, jäykkä tikku.
Kokeile marinoida parsa sitruunan kanssa. Varma herkku ja lisuke, saa myös syödä aivan sellaisenaan.

PARSAA SITRUUNAMARINADISSA
parsaa puntti
sitruuna 1 kpl
oliiviöljyä 1 dl
rakuunaa 1 rkl
hunajaa 3 rkl
suolaa
pippuria
Puhdista parsa. Leikkaa alhaalta puumainen osa pois. Kuori nuppuun asti kuorimaveitsellä.
Laita kattilaan vesi, suolaa ja hunajaa. Kiehauta.
Keitä parsat noin 5-6 minuuttia kiehuen.
Nosta parsat kattilasta ja kuivaa talouspaperin kanssa.
Valmista marinadi.
Purista sitruunasta mehu. Lisää öljy ja mausta rakuunalla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita kunnolla.
Nosta jäähtyneet parsat astiaan ja kaada marinadi päälle.
Laita jääkaappiin noin 15 minuutin ajaksi.
Hei! Sitruunalla marinoidut parsat on valmiita. Kokeile raikasta valkoviiniä. Jep! Makupari.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Olen otettu huomiostasi. Kiitos!

© Habanerokitchen.comMaira Gall