Frutti Di Mare risotto

Risotto ja niin täynnä makuelämyksiä. Frutti di Mare.

Tässä olisi hyvä idea mikäli risotto on mielessä. Äyriäisiä ja fisua eli Frutti Di Mare risotto.

Lopputulos on upea niin maultaan kuin jopa ulkonäön kannalta. 

Ruokakuvakin on siedettävä. #hymiö Itse senkin nappasin. 

Risottoreseptejä liikkuu maailmalla yhtä paljon kuin on risoton keittäjiäkin. Sekä makuja myös. Lopputulos palkitsee ja oikea koostumus.

 RISOTTO FRUTTI DI MARE

risottoriisiä 3 dl
kalalientä n. 7 dl

valkosipulia 3 kynttä
salottisipulia 1 kpl
valkoviiniä n. 1.5 dl
kermaa n. 2 dl
japanin soijaa n. 0.5 dl
suolaa
mustapippuria

Kuori ja pilko sipulit.

Kuullota oliiviöljyssä hetki ja lisää riisiä hieman.

Kun väri riiseissä on kullankeltainen, kaada valkoviini sekaan.

Anna poreilla kunnes valkoviini on imeytynyt.

Sekoita varovasti puuhaarukalla ja lisää kalalientä sekä soijaa.

Lisää riisit ja kastiketta niin paljon että on lientä riittävästi.

Keitä hiljalleen noin 15 minuuttia, hieman päälle.

Lisää kerma ja kunnes koostumus on hieman puuromaista, mutta ei liian vetelää, tarkista maku.

Lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

Valmista Frutti di Mare. 

Marketeista saa valmiina sekoituksen missä on Kalamar-mustekalaa, keitettyä simpukkaa, surimia, jättikatkarapuja ja seepia-mustekalaa. Lisäsin vielä joukkoon graavilohta.

Ai niin, tämä pakastealtaasta löytyvä lajitelma kulkee nimellä Antipasto di Mare. Maahantuoja suomessa on Äyriäistukku.

Lisäksi tarvitset vain oliiviöljyä, valkosipulinkynsiä 3 kpl ja persiljaa pilkottuna. Sekä tietysti valkoviiniä hieman.

Laita pannulle öljy ja pieneksi pilkotut valkosipulinkynnet.

Kuullota hetki ja lisää sulanut Antipasto di Mare joukkoon sekä persiljasilppu.

Keitä keskilämmöllä hetki, noin 5 minuuttia. Lisää valkoviini ja kiehauta höyryt pois.

Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita kypsyneet di Maret risoton sekaan ja säästä hieman koristeeksi pinnalle.

Silppua myös persiljaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Olen otettu huomiostasi. Kiitos!

© Habanerokitchen.comMaira Gall