Siirry pääsisältöön

Aura-punajuurivuoka, punajuurivuoka sinihomejuustolla

Aurajuusto ja punajuuri on loistava makupari. Täyteläinen ja maistuva ruoka jopa sellaisenaan.
Kausiruoka tai sesonkiruoka sekä aurajuusto. Punajuuri on juures joka sisältää paljon hyödyllisiä kivennäisiä ja vitamiineja. Punajuurikas on hyvin säilyvä oikeassa lämpötilassa. Rosolli jouluna tai borssikeitto syksyllä. Pilkottuna säilykepurkkiin ja niin edelleen.

Punajuuri jakaa mielipiteitä, kuten niin moni muukin elintarvike. Tässä olisi kuitenkin kausiruokaan loistava laatikko. Kun lisäät sekaan Aurajuustoa, saat jo valmiin aterian siitä. Taatusti ruokaisa ja maistuva laatikko. Ja mikäli jää yli, pakasta loput joulupöytään lisukkeeksi. Sehän on aivan kohta.

Tuoreita punajuuria ei tarvitse kuoria. Mutta sesongin ja talven myöhäisempinä hetkinä siihen kehittyy kuori, joka kannattaa poistaa.

SINIHOMEJUUSTO-PUNAJUURIVUOKA
  • punajuuria 0.5 kg
  • puuroriisiä 1 dl
  • ohrasuurimoita 0.5 dl
  • sipuli 1 kpl
  • kermaa 2 dl
  • vettä 4 dl
  • Aura tai vastaavaa sinihomejuustoa n. 100 g +
  • mustapippuria myllystä noin 1 tl
  • oreganoa 1 tl +
  • suolaa 1 tl
  1. Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. 
  2. Silppua sipuli.
  3. Puuroriisi ja ohra keitetään suolalla maustetussa vedessä n. 10 minuutin ajan.
  4. Sekoita kaikki aineet, juusto mukaan lukien ohran ja riisin joukkoon. Mausteet, kermat, punajuuret.
  5. Voitele uunivuoka ja paista laatikko 175 asteessa noin 1.5 tuntia.
  6. Sekoita kaikki sekaisin noin puolessa välissä paistamista. Näin sinihomejuusto levittyy tasaisesti kaikkialle.
  7. Tasoita pinta ja paista loppuun asti.
  8. Anna ruuan vetäytyä hetki ennen tarjoilua. 
  9. Tarjoile joko sellaisenaan tai lisäkkeenä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Guacamolekastike chilillä

GUACAMOLEKASTIKE
Guacamole ja hieno, helppo resepti. Miksi ostaa kaupasta lisäaineilla viriteltyä Guacamolea. On helppo ja nopea valmistaa, mutta se maku ja suutuntuma on ihan mieletön. Meksikoilaista keittiötä, tietääkseni.

Sopivasti napakan Jalopenon tai kunnollisen Habanerochilin lämpöön auttaa hienosti. Menee hyvin myös leivän päällä. Oli kiva syödä, sen perusvarman tacovuoka-aterian kanssa. Siinä oli hieman ohiteltu, mutta kun on kiire ja seli, seli, seli.
avokado 3 kplsipuli 1 kplvalkosipulinkynsi 1 kplpunainen chili1 kpllimenmehua 1-2 , mehukas lime riittää yksiHalkaise avokado ja koverra lusikalla hedelmäliha pois. Muussaa haarukalla aivan "mössöksi". Pilko sipuli, valkosipuli ja chili hienoksi ja sekoita avokadon kanssa. Lisää limen mehu ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Muurinpohjaletut - paras ja varmin resepti

MUURINPOHJALETTUTAIKINA

kulutusmaitoa 1 litrakananmunia 2 kplsuolaa 1 tlvoita 0.5 dlvehnäjauhoja 3 dlohrajauhoja 2 dlSekoita kananmunat ja puolet maidosta kunnolla sekaisin. Lisää vehnä- ja ohrajauhot ja sekoita. Lisää suola ja loput maidosta. Kaada rasva sulatettuna sekaan. Laita jääkaappiin vähintäin muutaman tunnin ajaksi. Vanha kansa säilytti taikinaa jopa yön yli viileässä. Taikina tekeytyy ja hieman sakenee, mitä kauemmin saa olla.Laita pannulle tai muurikkaan voita nokare, pyöritä tasaisesti ja paista miedolla lämmöllä, isoja, ohuita pitsisiä muurinpohjalettuja. Mansikkasurvoksen, vadelmahillon tai mielestäni aivan sokerin kanssa mieletöntä kesäistä herkkua.

Kermavaahto muuten on aika pätevä lisä. Ja kylmä maito.

Kalakukon tai muikkukukon lämmittäminen

Kalakukon lämmittämiseen löysin sellaisen kaavan että n. 800 g kalakukko lämpiää 160 asteen uunissa noin tunnin folion sisällä.

Aika hyvin varmasti piti kutinsa. Mutta sain voin sulamaan ja kauttaaltaan kuumaksi ja kuoren pehmeän rapeana seuraavasti.

KALAKUKKO, MUIKKUKUKKO LÄMMITYS Laita uuniin asteita 175. Kääri kalakukko tai muikkukukko kaksinkertaiseen folioon. Siis lisäät toisen kerroksen päälle.Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan. Aseta kukko ensin pintapuoli alaspäin ja pidä 35 minuuttia. Käännä tämän jälkeen ja se 35 minuuttia. Sammuta uuni mutta jätä kalakukko hautumaan hetkeksi. Tämä oli aivan hyvä reilun 1 kilon kukolle. Ja muistakaa että uunit ovat eri tehoisia, eli viitteellinen ohje.
Tarjoile muikkukukko kuumana.

Avaa kansi ja närpi sisusta tasaisesti ja leikkaa leipää eli kuorta mukaan.

Runsaasti aitoa voita päälle sulamaan ja voi tuska kun on hyvvee!