Siirry pääsisältöön

Teko jänistä ja perunoita pariisin tapaan


Sain kivan tehtävän, lue haasteen jolla pääsin aikamatkalle kauas muinaisuuteen.

@Suomisyöjajuo on museoiden osallistava nykydokumentointihanke ja lähinnä tutkia, tutustua suomalaiseen ruokakulttuuriin. Joten pääsin 1890-loppupuolelle. reseptissä on hauskoja sanoja, mutta ymmärrettävässä muodossa.

Ihmetykseni oli että ranskanleipä, Porttugalin sipuli - mikä se on? ja Pariisi oli mainittu. Onko siis tuolloin tullut jollakin kuunarilla ranskasta merimiehiä jonnekkin satamaan ja opettanut kuinka ruokaa tehdään. Kyllä kai? Toisaalta mietitytti vähäinen suolan määrä. Vielä että tarvitsi valmistaa teko-jänistä. Eikö sitä ollut saatavilla? Oli mutta ei varmasti niin ripeäkinttuisia kavereita, kuka sen jäniksen kiinni saisi. Ja varmasti ihan naapurin kiusaksi joku oli keksinyt tekojäniksen.

Reseptin suuri koko oli haaste. En valmistanut todellakaan tuollaista annosta vaan näin matemaattisesti lahjakkaana miehenä käytin jakolaskua hyväksi. Tuohon aikaan varmasti oli ruokakunta kohtalaisen suuri, maybe? Joten tekojänistä olkaa hyvä!
  • naudan jauhelihaa 700 g
  • porsaan jauhelihaa vähärasvaista 300 g
  • ranskanleipää n. 1/5 osa
  • savukinkkua 50 g
  • sipuli puolikas
  • kananmuna 2
  • suolaa ripaus
  • valkopippuria 0.5 tl
  • vanhanajan täysmaitoa vajaa 0.5 dl
  • voita nokare
Kuorrutukseen:
  • kananmuna
  • emmentalraastetta 3 rkl
  • leivänmuruja
Paistamiseen:
  • lihalientä 0.5 dl 
  • voita 1 rkl
  1. Pilko saunapalvi tai vastaava aivan pieneksi. Kannattaa laittaa yleiskoneeseen jauhelihat, että rakenne menee täysin rikki. Taikinakoukulla onnistui hyvin. Lisää sekaan saunapalvi.
  2. Sipuli todella pieneksi hakkelukseksi ja paista voissa pannulla kohtalaisen ruskeaksi, älä kuitenkaan kuivaksi.
  3. Murustele ranskanleipä todella pieneksi ja lisää sekaan muna ja maito. Sekoittele ja anna hetki pehmentyä. 
  4. Lisää lisää kuullotettu sipuli ja pehmennyt leipä kaikkineen sekaan lihojen kanssa ja anna hetken vaivaantua koneessa. 
  5. Lisää suola ja valkopippuri.
  6. Nyt kannattaa miettiä miltä se jänis näyttää makuulta. Se on mielestäni kapea mutta hyvin syöneenä suipon muotoinen pullea. Joten päästä taiteellisuus irti ja leivo pupu uunipannulle. Kannattaa voilla sipaista pohja.
  7. Valmista lihaliemi ja siihen iso nokare voita. 
  8. Kuorrutukseen murustele leipää. 
  9. Riko kananmuna ja voitele raaka valejänis sillä. 
  10. Murustele leivänmuruja pinnalle ja juustoraastetta myös.
  11. Laita 200 asteiseen uuniin keskitasolle. Tässä on nyt tärkeää että joko 10 minuutin välein kaadat lientä lihan päälle. Paistoaika on noin tunti tämänkokoiselle annokselle. Pintaan tulee upea väri loppujen lopuksi. Valmista perunat seuraavasti ja seuraavaksi.
PERUNOITA PARIISIN TAVALLA

  • perunoita n. 800 g
  • ruohosipulia puolikas puntti
  • vehnäjauhoja n. 3 rkl suurustamiseen
  • voita nokare
  • lihalientä
  • vettä
Voit käyttää lihaliemen valejäniksestä.
  1. Kuori perunat ja pilko ruohosipuli. 
  2. Paista hetki voin kanssa ja lisää hieman lihalientä sekä jauhot. 
  3. Suurusta. 
  4. Lisää lihalientä ja vettä niinpaljon että perunat kiehuu veden alla. 
  5. Keitä perunat normaalisti kypsäksi. Sekoittele välillä.
Tarjoile #tekojäniksen kanssa.


Alkuperäisen reseptin ja vieraspostauksen löydät Suomi syö ja juo hankkeen sivuilta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Guacamolekastike chilillä

GUACAMOLEKASTIKE
Guacamole ja hieno, helppo resepti. Miksi ostaa kaupasta lisäaineilla viriteltyä Guacamolea. On helppo ja nopea valmistaa, mutta se maku ja suutuntuma on ihan mieletön. Meksikoilaista keittiötä, tietääkseni.

Sopivasti napakan Jalopenon tai kunnollisen Habanerochilin lämpöön auttaa hienosti. Menee hyvin myös leivän päällä. Oli kiva syödä, sen perusvarman tacovuoka-aterian kanssa. Siinä oli hieman ohiteltu, mutta kun on kiire ja seli, seli, seli.
avokado 3 kplsipuli 1 kplvalkosipulinkynsi 1 kplpunainen chili1 kpllimenmehua 1-2 , mehukas lime riittää yksiHalkaise avokado ja koverra lusikalla hedelmäliha pois. Muussaa haarukalla aivan "mössöksi". Pilko sipuli, valkosipuli ja chili hienoksi ja sekoita avokadon kanssa. Lisää limen mehu ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Kalakukon tai muikkukukon lämmittäminen

Kalakukon lämmittämiseen löysin sellaisen kaavan että n. 800 g kalakukko lämpiää 160 asteen uunissa noin tunnin folion sisällä.

Aika hyvin varmasti piti kutinsa. Mutta sain voin sulamaan ja kauttaaltaan kuumaksi ja kuoren pehmeän rapeana seuraavasti.

KALAKUKKO, MUIKKUKUKKO LÄMMITYS Laita uuniin asteita 175. Kääri kalakukko tai muikkukukko kaksinkertaiseen folioon. Siis lisäät toisen kerroksen päälle.Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan. Aseta kukko ensin pintapuoli alaspäin ja pidä 35 minuuttia. Käännä tämän jälkeen ja se 35 minuuttia. Sammuta uuni mutta jätä kalakukko hautumaan hetkeksi. Tämä oli aivan hyvä reilun 1 kilon kukolle. Ja muistakaa että uunit ovat eri tehoisia, eli viitteellinen ohje.
Tarjoile muikkukukko kuumana.

Avaa kansi ja närpi sisusta tasaisesti ja leikkaa leipää eli kuorta mukaan.

Runsaasti aitoa voita päälle sulamaan ja voi tuska kun on hyvvee!

Tirripaisti, aito perinneruokaa

Tirripaisti on saanut nimensä kun hienoa, hyvää porsaanlihaa missä on rasva tallella niin se tirisee pannulla. Johdanto on siis siinä.

Aitoon perinneruokaan käytetään siis porsaan kylkisiivuja.

Kylkisiivut "tiristetään" pannulla ruskeaksi ja antaa rasvan hieman irrota. Tirripaistissa ei ole muuta ihmeellistä kuin että haudutetaan kylkisiivujen paistamisen kanssa pitkään ja kylkisiivut paistetaan useammassa erässä, parhaimman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kaartilan Mallaspossulla on todellä hyvää kylkilihaa. Siinä on rasvat kohdillaan.

Maustaminen on yksinkertaista. Suolaa, mustapippuria, maustepippuria ja sipulia.

TIRRIPAISTI porsaan kylkisiivuja 500 gsipulisuolaamaustepippuriamustapippuria (tarvittaessa)laakerinlehti (kannattaa kokeilla)Anna porsaan kylkisiivut olla huoneenlämmössä noin 1 tunti ennen paistamista. Kuumenna pannu ja paista pienissä erissä. Siirrä paistetut kylkisiivut pataan. Pilko sipuli karkeaksi lohkoiksi ja nosta pataan. Lisää maustepippurit ja halutessas…