VLADI-BALLS resepti #someresepti lihapullat

Todella hyvä lihapullaohje. Mukana punajuurta, juustoa ja kaprista.
Olkaa hyvä, Vladi-Balls resepti. Henri Alenin lihapullaresepti. Kun punajuuri ja jauheliha kohtasivat, niin Oltermanni sitoi lopullisesti heidän liittonsa. ;)
  • naudanjauhelihaa 400 g
  • sipuli 1 pieni
  • valkosipulinkynsi 1
  • punajuurta raasteena 2 dl
  • oltermanjuustoa 1.5 dl raastettuna (suomiversio käy myös)
  • kaprista 2 tl hienonnettuna
  • kananmuna 1
  • rosmariinia 1 tl kuivattua
  • suolaa 1 tl
  • mustapippuria 1 tl
  • rypsiöljyä 1 rkl
  1. Sipuli ja valkosipulinkynsi hienonnetaan.
  2. Kuullota ne öljyssä pehmeäksi ja sekoita jauhelihaan. 
  3. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita kunnolla. 
  4. Laita uuni kuumaksi, 190 asteeseen, noin.
  5. Leivo lihamassasta pullia ja paista uunissa noin 10-15 minuuttia. 
  6. Kannattaa paistaa vielä pannulla varovasti väriä pintaan. 
  7. Suositus oli että tarjoilet smetanalla maustetun hapankaalin ja perunoiden kera.
En noudattanut aivan suositusta, vaan loistavat Vladi-Ballsit hävisi kermalla, voilla, suolalla ja muskotilla maustetun perunamuusin kanssa. Smetanan osalta ohjetin reseptiä tiukasti.

Mutta, punajuuri ja jauheliha. Satokausiruokaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Olen otettu huomiostasi. Kiitos!

© Habanerokitchen.comMaira Gall