Barbequeperunat - bbq potatoes

Peruna ja BBQ-kastike on BBQ-peruna!
Tuo peruna. Jossakin lastenlaulussa lauletaan että on pyöreä, soikea, mutta ruoka ihan oikea. Menee se oppi noinkin perille, kun sitä toistetaan satoja kertoja, jo lapsena. Mutta onhan se ruoka ihan oikea.

Tiesitkö muuten, suomessa syödään perunaa vuodessa per ihminen jopa yli 60 kiloa. Aika paljon.

Sitä kasvaa meidän leveysasteilla ihan mukavasti, joten kotimaista maaseudun tuotantoa saadaan syödäksemme, onneksi. Tietääkseni ei liiemmin ulkomailta tarvitse sitä rahdata.

Nyt elämme parasta aikaa sille jokavuotiselle hetkelle kun saamme pöytään perunaa ihan tuoreeltaan.

Varhaisperunat, uudet perunat, neitsytperunat miksi niitä halutaan kutsua, on kuitenkin sellainen kesän maku.

Helppoa valmistaa aterian rinnalle. Pese, älä kuori ja keitä suolalla maustetussa vedessä ja syö aidon voinokareen kanssa.

Toiset tykkää ottaa kaveriksi vielä ruohosipulia tai vastaavaa, höysteeksi.

Jos kuitenkin haluat hieman perunaan lisää makua, vaihtelua ja hienon makuparin valmistaa esimerkiksi grillissä muhineen mehukkaan lihan kaveriksi niin....tässä yksi vaihtoehto.

Kuinka joku voi saada kastikkeen valokuvatuksi?
BARBEQUEPERUNAT
  • perunoita (varhaisperunoita) n. 1 kg 
  • Arla ruokakerma lihalle n. vajaa tetra
  • valkosipulia muutama kynsi
  • suolaa ripaus
  • BBQ kastiketta 1 rkl plus
  • voita nokare
  1. Pese perunat ja keitä kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Kannattaa olla lähellä kattilaa, koska perunat kypsyvät melko nopeasti pienen kokonsa takia. Ei saa mennä "muusiksi".
  2. Laita paistokasariin nokare voita, hienoksi pilkottut valkosipulinkynnet. 
  3. Paista hetki ja lisää kerma, BBQ-kastike ja perunat. 
  4. Kiehauta nopeasti samalla varovasti perunoita kastikkeessa pyöritellen. Varo edelleen ettei perunat kypsy liikaa ja rakenne hajoa.
Erittäin hieno kastike ja perunat saavat hyvän vivahteen.

Kuitenkaan sitä hienoa ominaismakua unohtamatta. Ja voit hienosti hyödyntää kastikkeen grillatun lihan kanssa.

2 kommenttia

  1. Tätähän kokeilen sitten Jussina, kun on soosikin tuloillaan :) Kiitos reseptistä ja oikein mukavaa juhannusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peggy! Yllättävän hyvä kompo tuli. Kastiketta ajattelin mutta jotenkin perunat lensi kasariin! Muista, maustaminen lopullisesti on taas cheffin vastuulla!

      Poista

Olen otettu huomiostasi. Kiitos!

© Habanerokitchen.comMaira Gall