Tahmaista broileria - kesäistä sormiruokaa

Hienosti karamellisoitua broileria
Karamellisointi on hieno vaihtoehto lihan maustamiseen. Kuitenkin, kun liha vaatii hieman syvyyttä se saadaan soijasta.

Mutta grillin kautta ja ulkona valmistetusta ateriasta kun puhutaan, on se lihan karamellisointi ihan ok vaihtoehto.

Tarvitsee vain aikaa liemen kokoon keittämiseen ja liha kypsyy siinä sivussa.

Broilerin lihaa nakkasin iltapalaksi ja kaverina oli edullinen Lager sekä salaattia.

Hei! Ei kukaan voi haukkua alkoholiongelmasta kärsiväksi kotikokiksi, kun oli niin hyvää että kulaustakaan en ottanut. Suuri suositus myös että salaatin päälle hieman karamellikastiketta niin ei muita "sooseja" tarvita. Mikäli broilerin liha on marainadissa, ei haittaa. Talouspaperilla pyyhit suurimmat roippeet pois.

KARAMELLISOITU BROILERI - TAHMAKANA
  • Broilerin lihaa riittävästi
  • Vettä 2.5 dl
  • Soijaa 0.5 dl
  • Fariinisokeria 5 rkl
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Chili- tai paprikajauhetta ripaus
  • Voita 2 rkl
  1. Esikypsennä broileri tai kana uunissa. 175 astetta ja 45 minuuttia. 
  2. Paista grillissä pintaan väri ja siirrä sivuun hetkeksi.
  3. Laita pannulle aluksi voi ja fariinisokeri, keitä hieman siirappimaiseksi. 
  4. Lisää loput raaka-aineet ja kiehauta kunnolla kasaan.
  5. Lisää nyt lihat joukkoon ja anna keskilämmöllä hautua, välillä kastiketta lihojen päälle valuttaen noin 10 minuuttia. 
  6. Nosta lihat lautaselle, kastiketta kauhalla päälle ja sormin suuhun.

5 kommenttia

  1. Kuulostaa hyvältä, taidanpa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se Peggy ei ainoastaan kuulosta, se myös maistuu!

      Poista
  2. Nam! Näyttää ihan törkeän hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Kääpiölinnaan! Myös on, kunnollista tahmanäppiruokaa!

      Poista

Olen otettu huomiostasi. Kiitos!

© Habanerokitchen.comMaira Gall