Siirry pääsisältöön

Se täydellisin lohileipä - makuja mukana

Hollandaisea, uppomunia, pataleipää ja lohta sekä sampanjaa
Aamiaiselle tai brunssille ihan mieletön lohileipä. Tämä idea on tarttunut mukaan Ravintola, Bistro Balthazarin aamiaisbrunssilta. Restaurang Balthazar on erittäin suosittu ravintola New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Se on saanut myös vahvan suosituksen Michelin Guideen.

Nykypäivänä on kuulemma "Nykin" ravintoloissa jatkuva uudistamisen tarve ja suositut ravintola joutuvat muutaman vuoden välein ajamaan itsensä alas ja nostamaan jälleen täysin uudistuneena ylös ravintola skeneen.

No, samaahan melkein tapahtuu suomessa. Vasta Hans Välimäki tiputti muutaman Michelin tähden alas ja nyt on uusia syntynyt tilalla, mutta ei tietenkään tähdillä. Kovaa duunia on olla ravintoloitsija. Kirjoitan nyt kuitenkin leivästä, missä kohtaa maku, koostumus ja se ravitsee nälkäisen ihmisen. Briossiin oli alkuperäinen versio tehty. Loppu on kuitenkin vain viilaamista ulkonäön suhteen. Ja kuohuvaa rinnalle.

TÄYDELLISIN LOHILEIPÄ

Aloita edellisenä päivänä ja laita Pataleipä tekeytymään. Pataleipä on ihan mieletön leipä. Ei tarvitse vaivata päätä eikä taikinaa. Kaikki sekaan ja yön yli annat tekeytyä. Pataleipä paistetaan juuri silloin kun hienolle leivälle on käyttöä. Tuoreena, lämpimänä tarjolle. Tässä se suosittu, helppo resepti.

Hanki hyvää laadukasta ja mahdollisimman tuoretta lohta. Kylmäsavulohi on paras tähän leipään. Ajattelin myös että loimulohi tai muuten hyvällä "savulla" valmistettu lohi menisi hienosti väliin.

Valmista Hollandaisekastike. Kuulostaa vaikealta, mutta se ei ole. Onhan niitä pussikeittonakin, kuitenkin mielestäni aivan eri asia. Mr. Google neuvoo, mutta vinkiksi on yksi hieno resepti tämä Hollandaisekastike. Jos itse onnistuin, muutkin onnistuu. Ainut juttu oli se, kun kalan kanssa sopii sitruuna ja sen tuoma hapokkuus, niin tikistä mehua sekaan. Jos meni yli, paikkaa pienellä määrällä sokeria. Maistellen, maistellen saadaan mahtava lopputulos.

Tee uppomunat. Perinteisellä tavalla etikkaisessa vedessä pyöritellen tai käytä sitä Elmukelmu vaihtoehtoa. Helppo, siisti ja neljän minuutin jälkeen saat täydelliset uppomunat.

Kasaa leipä lautaselle. Saa ja täytyy olla iso. Kerralla kunnolla ja syödään haarukalla ja veitsen avulla. Uunituoretta pataleipää pohjalle. Lohta todella isot siivut päälle, että leipää ei juuri näkyisikään. Muutama uppomuna päälle ja kunnolla hollandaisekastiketta. Jos haluat hipostella, raikasta rapasakkaa salaattia lautaselle.

Todella maistuva ja täyttävä kokonaisuus. Periaatteessa tämä on valmis ateria ihan näinkin. Joten pystyn suosittelemaan, ehdottomasti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Guacamolekastike chilillä

GUACAMOLEKASTIKE
Guacamole ja hieno, helppo resepti. Miksi ostaa kaupasta lisäaineilla viriteltyä Guacamolea. On helppo ja nopea valmistaa, mutta se maku ja suutuntuma on ihan mieletön. Meksikoilaista keittiötä, tietääkseni.

Sopivasti napakan Jalopenon tai kunnollisen Habanerochilin lämpöön auttaa hienosti. Menee hyvin myös leivän päällä. Oli kiva syödä, sen perusvarman tacovuoka-aterian kanssa. Siinä oli hieman ohiteltu, mutta kun on kiire ja seli, seli, seli.
avokado 3 kplsipuli 1 kplvalkosipulinkynsi 1 kplpunainen chili1 kpllimenmehua 1-2 , mehukas lime riittää yksiHalkaise avokado ja koverra lusikalla hedelmäliha pois. Muussaa haarukalla aivan "mössöksi". Pilko sipuli, valkosipuli ja chili hienoksi ja sekoita avokadon kanssa. Lisää limen mehu ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Muurinpohjaletut - paras ja varmin resepti

MUURINPOHJALETTUTAIKINA

kulutusmaitoa 1 litrakananmunia 2 kplsuolaa 1 tlvoita 0.5 dlvehnäjauhoja 3 dlohrajauhoja 2 dlSekoita kananmunat ja puolet maidosta kunnolla sekaisin. Lisää vehnä- ja ohrajauhot ja sekoita. Lisää suola ja loput maidosta. Kaada rasva sulatettuna sekaan. Laita jääkaappiin vähintäin muutaman tunnin ajaksi. Vanha kansa säilytti taikinaa jopa yön yli viileässä. Taikina tekeytyy ja hieman sakenee, mitä kauemmin saa olla.Laita pannulle tai muurikkaan voita nokare, pyöritä tasaisesti ja paista miedolla lämmöllä, isoja, ohuita pitsisiä muurinpohjalettuja. Mansikkasurvoksen, vadelmahillon tai mielestäni aivan sokerin kanssa mieletöntä kesäistä herkkua.

Kermavaahto muuten on aika pätevä lisä. Ja kylmä maito.

Kalakukon tai muikkukukon lämmittäminen

Kalakukon lämmittämiseen löysin sellaisen kaavan että n. 800 g kalakukko lämpiää 160 asteen uunissa noin tunnin folion sisällä.

Aika hyvin varmasti piti kutinsa. Mutta sain voin sulamaan ja kauttaaltaan kuumaksi ja kuoren pehmeän rapeana seuraavasti.

KALAKUKKO, MUIKKUKUKKO LÄMMITYS Laita uuniin asteita 175. Kääri kalakukko tai muikkukukko kaksinkertaiseen folioon. Siis lisäät toisen kerroksen päälle.Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan. Aseta kukko ensin pintapuoli alaspäin ja pidä 35 minuuttia. Käännä tämän jälkeen ja se 35 minuuttia. Sammuta uuni mutta jätä kalakukko hautumaan hetkeksi. Tämä oli aivan hyvä reilun 1 kilon kukolle. Ja muistakaa että uunit ovat eri tehoisia, eli viitteellinen ohje.
Tarjoile muikkukukko kuumana.

Avaa kansi ja närpi sisusta tasaisesti ja leikkaa leipää eli kuorta mukaan.

Runsaasti aitoa voita päälle sulamaan ja voi tuska kun on hyvvee!