Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Pannaan pakettiin 2013 - uusin eväin 2014

KIITOS KAIKILLE VUODESTA 2013
"Vuosi vanha vaipui hautaan, riemuineen ja murheineen..." laulettiin joskus ennen muna ja kana, koulussa. Voisi laulaa edelleenkin. Jälleen on siis yksi vuosi kohta takana ja uutta kohden mennään. Ruoka ja juoma kallistuvat jatkuvasti ja eineshöttöä jaetaan kansalle lisääntyvissä määrin. Mistä tämä kertoo?

Ei voi käsittää. Vuosi Habanerokitchen ruokablogissa on ollut uudistamisen aikaa. Ulkoasua ja sisältöä olen yrittänyt jatkuvasti säätää. Ruokakuvaus on edelleen se "big thing". Kuinka jotkut saavatkin niin upeita kuvia otettua? Paljon on opittavaa.

Pizza Horse ja Lapin rillaan!

PIENI, MUTTA ISONMAKUINEN HORSEPIZZA
Hevosen routapaistipizza, ilmakuivatulla kinkulla Lapin rilla, rieskaan snadilla jipolla. Tai Suomenhevospizza feat ilmakuivattu kinkku and Cheddar kermajuustolla. Ravipizza. Kouluratsupizza. Kylmäverinen pizza. Ja ihan ilman nautintoaineita päässäni kirjoittelen.

Mutta pizza on näppärä iltapala. Möttöruokaa mieltää moni. Helppo toteuttaa ja makuasiat ovat kiinni  vain luovuudesta ja saatavilla olevista raaka-aineista. Olin hieman skeptinen ja silti mainoksen uhri. Kaikki on kuullut radiosta sen rasittavan mainoksen että hae juustoa sieltä ja sieltä. Yhden pysähdyksen taktiikalla saa nyt Cheddar Oltermannia taas. Juup! Olin kuulut ja tarpeeksi. Mainos meni perille ja 30 kilometrin päästä kotoa sain paketin. Lisäksi ilmakuivattua kinkkua. Vaasan Lapin rillaa. Toinen mainos-syötti. Ei jaksanut pohjaa alkamaan tehdä joten näillä mentiin.
lapin Rilla rieskoja Routapaisti hevosta ohuita siivujailmakuivattua kinkkuaketsuppiacheddarjuustoapurjosipuliavalko…

Routapaisti hevosesta - Jääpaisti, glögikastike

Routapaisti tai jääpaisti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tämä paisti on ilmeisen rakastettu koska on ainakin kaksi nimeä.

Tässä on juttu, todella hidas kypsentäminen uunissa, umpijäisenä aloitetaan ja täydelllistä mureutta oleva liha pitäisi olla lopputulos. Marinointi tapahtuu vasta paistin ollessa valmis jolloin lihasyyt ovat lämmön vaikutuksesta valmis imemään itseensä todella suolainen ja mausteinen vesi- tai marinadiseos.

Uuniin laitetaan lämpöä sen verran kuin saunassa olisi. 80 - 100 astetta on loistava. Jäinen liha siirretään suoraan ritilälle ja se keskitasolle. Kannattaa muuten laittaa alapuolelle iso kulho tai uunipelti, koska kuitenkin paistamisen loppupuolella liha hikoilee jonkin verran.

Tein oman routapaistin, jääpaistin hevosen ulkofileestä. Hevosenliha on suomalaisittain mielipiteitä jakavaa kunnollista, aitoa lihaa. Miellän sen riistaa lähellä olevaa, laadultaan ja maultaan. Paisti vaatii kypsymiseen aikaa, joten ei ole kiireisen ihmisen hommia. Vaatii ennako…

Paahdettuja uunijuureksia

PAAHDETUT UUNIJUUREKSET lanttu n. 500 gbataatti n. 500 gpalsternakka n. 350 gpunasipulia 2 keskikokoistahunajaa  + 2 reilua rkloliiviöljyä n. 1.5 dltimjamia 2 tlsuolaamustapippuriasitruunankuorta  parmesanlastuja n. 1 dlpersiljaa 1 puntti Pilko kaikki pieniksi, tasakokoisiksi kuutioiksi tai lohkoiksi. Voitele uunivuoka ja laita uuniin 225 astetta. Lisää kaikki raaka-aineet, paitsi sitruunankuori, juusto ja persilja vuokaan ja sekoita kunnolla. Laita uunin keskitasolle noin 30 minuutin ajaksi. Lisää raastettu sitruunankuori ja sekoita taas. Tärkeätä on että oliiviöljy, hunaja ja nyt mukaan tullut sitruunankuori on kaikkialla.Paahda uunissa vielä noin 20 minuuttia, keskitasolla. Nosta pois uunista ja ripottele parmesanjuustoa pinnalle. Lisää vielä reilusti tuoretta persiljaa

Etelän hedelmiä ja wingsit salaatissa

SIIVET JA ETELÄN HEDELMÄT SALAATISSA Avokado 1Suolapähkinöitä n. 100 gGranaattiomena 1Rapeaa Jäävuorisalaattia 2 punttiaPapaijapaloja omassa liemessä 1 tlkKorianteria tuoreena 4 rklLimen mehuLiekkisiipiä kypsennettynä 1 pkt (tulisia)Kivettömiä viinirypäleitä kourallinenOta siivet huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen paistamista. Laita uunikulhoon ja paista keskitasolla noin puolituntia. Kannattaa käännellä välillä, ainakin kerran. Anna hetki jäähtyä ennen salaattiin laittamista.Pilko jäävuorisalaatti aivan silpuksi veitsellä salaattikulhon pohjalle. Puhdista viinirypäleet ja nakkaa sinne, tänne. Halkaise avokado, ja ota pienellä lusikalla palasia ja ne samoin sekaan. Avaa Papaijatölkki, ryystä mehu, lisää Papaija hedelmälohkot sekaan. Silppua korianteri ja nyt pyöräytä varovasti, lusikalla ja haarukalla kaikki sekaisin. Halkaise granaattiomena ja räjäytä granaatit irralleen, saa olla reilusti.Laita salaatin päälle.Kunnes siivet on jäähtynyt sen verran että pystyt polttamatta näpp…

Ravintola Farang myytti - maapähkinäkastike

Ravintola Farang on aasialaiseen ja itämaiseen keittiöön suuntautuva, loistava ravintola isossa kaupungissa, Helsingissä. Se on hyvästä ruuasta ja hienoista drinkeistä pitäville nautiskelijoille mielestäni yksi niistä "must" paikoista, joka kannattaa kokea jossakin vaiheessa. Hieno, tyylikäs konsepti ja mieletön henkilökunta. 
Ruoka kuitenkin oli se asian ydin ja siitä tuonnempana. Joten listalla oli mahtava maapähkinäkastike, lampaan kanssa. Nyt ei ollut lähellä lammasta, joten yritin ratkaista ravintola Farangin maapähkinäkastikkeen myytin broilerin rintalihan kanssa. 
Ei, ette te kuitenkaan usko! Tämä menee todella lähelle. Oikeasti! Voi jösses, onnistumisen ilo oli suurempi kuin ensimmäinen junarata joskus muksuna, joululahjana!

MAAPÄHKINÄKASTIKETTA JA BROILERIA kermaa 4 dlsipuli 1kplinkivääriä tuoretta 1 rklchiliä (Rawit) 7 gsuolapähkinöitä 150 gsokeria 5 rklcurrya jauhettuna plus 1 tltomaattipyre 2 rklhäränfondia 1 rkl tai vastaavaachilijauhetta n. 1 tlkorianteria tuor…

االعربية - ARABIALAINEN MAUSTEKAKKU

ARABIALAINEN MAUSTEKAKKU kananmunia 3 kplsokeria 4 dlvehnäjauhoja 5 dlleivinjauhetta 1/4 tlruokasoodaa 0.5 tlvaniljasokeria 1 tlkaakaojauhoja 2.5 rklkardemummaa 1 tlinkivääriä jauhettuna 1 tlneilikkaa jauhettuna 0.5 tlkermaa 2 dlvoita 200 g Lahja Mummoni perintöreseptejä. Voidaan käyttää myös nimeä maustekakku. Ihan kuin vaan.
Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.Lisää vuorotellen kuivat aineet, kerma ja jäähdytetty sulatettu voi.Voitele kakkuvuoka ja laita pinnalle korppujauho.Paista uunissa 175 asteessa noin tunti. Tarkista kypsyys cocktail- tai hammastikulla.
Kuorrutus
voita 50 gmunankeltuainen 1 kpltomusokeria 6 dlkaakaojauhetta 2.5 dlkanelia 1.5 tlkahvia, vahvaa 2 rkl lämpimänäVaahdota voi ja lisää kaikki raaka-aineet, jatkuvasti sekoittaen tasaiseksi taikinaksi. Levitä kakun päälle kuorrutus kauttaaltaan. Jos haluat vielä hieman "hipostella" rouhi tummaa suklaata lastuiksi päälle, vielä kun kuorrutus ei ole kiinteytynyt.Siirrä kakku viileään paik…

Chilibrownies

Rakas mahtava internet systeemi! Olen harrastellut ruokaa jo pienen ajan. Olen saanut harrastuksesta paljon, olen oppinut syömään paremmin, sekä olen myös ajatellut mitä pienellä vaivalla keittiössä, saa isoja asioita elämän nautintoihin. 
Haluan alkuun kiittää inspiraationi lähteitä. Niitä on niin paljon, mutta nyt niitä jotka kosketti minua syvästi tänäänkin. Kiitos Ruokablogi, Sillä Sipuli, Merituuli. Kiitos Ruokablogi, Kaikki Äitini reseptit, Nanna. Kiitos Ruokablogi Heleen`s Hobbyes, Aila! So many thanks! 
Annatte haastetta ja toiset antaa mahtavia makuyhdistelmiä! Tänään oli päivä, do it! Minä tein! On ruokaharrastus mitä vain, mutta pelot on voitettava! Ja kun möröt saat niskasta pois, tapahtuu ihmeitä!
Joten tutustukaa kahden ensimmäisen Ruokablogin Chili-Kaneli suklaaleivoksiin. Ja tutustukaa myös jälkimmäisen Ruokablogin makumaailmaan! Niin täydellisiä elämyksiä! Oli kokeiltava ja koska haluan aina oman "twistin" sekaan, oli myös viriteltävä hieman. 
Älkää antako …

Onnistuneiden lihapullien maksimointi

Lihapullat tai lihapyörykät mielletään helposti sarjaan arkiruokaa. Tai joidenkin lounasruokaloiden tyyliin parempaa lounasruokaa meillä. Entäpä pitopalvelut, en voi saa mahdutettua nyt mihinkään kategoriaan. Tai saan, kohtuullisella vaivalla tehdään hyvää katetta. Varsinkin kun "tuunataan" eineksistä ja peitetään maku sillä pippurikastikkeella. Edullista ja täyttävää kuitenkin.

Mutta samalla vaivalla, erona ainostaan että tässä reseptissä on monta, monta aivan pientä "nyanssia", juttua, mitkä edesauttaa valmistamaan paremman makuiset, sekä ehdottomasti pyöreät lihapullat. Ajatelkaa, käsistäni irtosi oikeasti pyöreitä, kasassa pysyviä lihapullia. Huutakaa edes vähän mun nimeä! ;)

Ne pikkujutut:
Kunnollinen jauheliha, maksaa muutaman Euron enemmän hankkia, saat kuitenkin lihaa, etkä riippunutta, rasvaista, löysää lypsykarjanlihaa. Béchamelkastike, nimi on hieno ja on tuttu Lasagnen kastikkeesta, mutta se on vain ihan tavallinen valkokastike. Helppoa valmistaa. Antaa…

Saaristolaisleipä

SAARISTOLAISLEIPÄ Piimää 1 litraHiivaa 75 gSiirappia 3 dlKaljamaltaita 3 dlVehnäleseitä 3.5 dlRuisjauhoja 3 dlSuolaa 1 rklVehnäjauhoja n. 10-11 dl, seuraa hieman koostumustaVoiteluun siirappia ja vettä, molempia samanverran ja sekoitaLämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Kun hiiva on hävinnyt piimän joukkoon, sekoita nesteeseen muut ainekset.Sekoita jauhot eritäin hyvin. Anna taikinan nousta pari tuntia.Varaa paistovuokia valmiiksi ja voitele ne. Itse käytän alumiinifolioita ja toimii aivan hyvin.Kaavi taikina astioihin. Paista leipiä uunin alaosassa 175 asteessa noin kaksi tuntia.Hieman paistamisen puolivälin jälkeen, valele silloin tällöin leipiä siirappivedellä.Kumoa leivät astioista esim. ritilälle jäähtymään ja laita pariksi päiväksi jääkaappiin.Lämpimänä uunista voin kanssa, mutta maku paranee vanhetessaan. Säilytä jääkaapissa.


Lahja Mummon Sahramipullat

SAHRAMIPULLAT
Tämä oli sitä aikaa, kun pikku natiaisena vietettiin usein joulunajat rakkaan Lahja Mummon luona.

Painitaan siis sarjassa joulupulla.

Sahramipullat olivat vakiovieras, joulupöydässä. Hienoja ja herkullisia nisuja, missä se sahrami maistuu kivasti läpi. Lahja Mummon reseptillä mennään...
maitoa 0.7 lvehnäjauhoja 1 kghiivaa 25 gsokeria 3 dlkananmunia 2 kplsahramia n. 3 gvoita 200 gmantelilastujaSekoita sahrami kädenlämpöiseen maitoon. Valmista pullataikina.Laita taikina kohoamaan n. 0.5 - 1 tunti. Kun taikina on noussut se vaivataan ja leivotaan pikkurinkilöiksi tai pullaukoiksi. Voidellaan munalla ja pinnalle mantelilastuja ja sokeria.Paistetaan kuumassa uunissa n. 200 asteessa about 10-20 minuuttia. Tarkkaile ulkonäköä.

Imelletty perunalaatikko, perunalaatikko

Perunalaatikoita on perunalaatikoita tai imellettyä perunalaatikkoa. Jouluinen resepti kuinka onnistut valmistamaan niin perinteisen perunalaatikon pöytään. Vaatii hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta joulun seudulla sitähän on kaikilla. #hymiö

IMELLETTY PERUNALAATIKKO
perunoita, jauhoisia 2 kgvehnäjauhoja 5 rklvoita plus 2 rklkulutusmaitoa 0.5 litraasuolaa 1 tlsiirappia 2 rkl +Keitä perunat jopa ylikypsäksi. Muussaa aivan soseeksi ja lisää sekaan 5 rkl vehnäjauhoja. Lopputuloksen kuuluisi olla liisterimäistä seosta.Laita leivinliinan alle vähintäin 12 tunnin, saa olla jopa 18 tuntia. Kuulemma sitä parempi, mitä kauemmin on. Jääkaappiin alatasolle tai jos on sellainen viileä kuisti, niin siellä hyvä.Tämä on se vaihe, missä tapahtuu se perunan imeltäminen. En ymmärrä prosessia mitä tässä tapahtuu, mutta niin on vain toimittu historiassa.Sulata voi ja lisää sekaan kulutusmaitoa ehdottomasti, sekä siirappia reilut 2 rkl sekä suola.Vatkaa imeltynyt perunaliisteri joukkoon. Sekoita kunn…

Aura-punajuurivuoka

AURAJUUSTO-PUNAJUURIVUOKA
Jotkut tykkää toiset ei. Mutta kaikkea on maisteltava, et voi tietää pidätkö. Tästä kuitenkin tykkää moni. Aurajuustoa ja punajuurta kun sekoittaa jyvien kanssa sekaisin ja kypsentää uunissa.

A) Aura komppaa punajuurta
B) Punajuuri lieventää voimakkaan makuista Aurajuustoa
C) Upean värinen ja hieno vaihtoehto lanttulaatikon ja perunalaatikon kaveriksi
D) Jouluna kun ei muuten saada ruokaa tarpeeks. Kaikki vaihtoehdot on oikein.

Hieno vaihtoehto tai parempi lisukeruoka, joka toimii muulloinkin, kuin jouluruokana.
punajuurta n. 0.5 kgsipuli 1 isopuuroriisiä 1 dlohrasuurimoita 0.5 dlsuolaa 1 tlsinihomejuustoa n. 100 g +kermaa 2 dlvettä 4 dlmustapippuria 1 tloreganoa 1 tl +suolaa 1 tlKuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. Silppua sipuli aivan pieneksi.Keitä puuroriisi ja ohra suolalla maustetussa vedessä n. 10 minuutin ajan.Sekoita kaikki aineet, juusto mukaan lukien ohran ja riisin joukkoon. Mausteet, kermat, punajuuret...Voitele uunivuoka ja paista her…

Vapise Björkin Tomi - Wasabilohta

SITÄ WASABI, WASABILOHTA

Tämä oikeasti oli jotakin ihmeellistä. Se maku vei ajatuksen Farang-ravintolaan, Gaijin ravintolaan tai Tallinnassa olevaan tyylikkääseen ravintola Chediin. Ne kaikki kulkee niin lähellä toisiaan ja ne safkat. Ne on jotakin, kokeilemisen arvoisia. Joten nyt oli minun vapaapäivä, kukaan ei melkein häirinnyt minua eilen.
Jalbuska pipersi keittiössä. Syömään! Ok, kiitti. Mitä syödään. Aha, lohta ja salaattia. Ei kait siinä mitään. Salaatti oli valmistettu raikkaista, niin tuoreista kuin tähän vuodenaikaan on mahdollista eli makea Frisee ja kirsikkatomaatteja, kurkkua. Aivan basic, mutta kuitenkin oli rapsakan, raikas. Lohta viereen lautaselle ja snadisti salaatille kastiketta, purkista.

Äitien tekemää makeaa salaattikastiketta. Kun hienosti sai haarukallisen lohta ja perään pienesti salaattia WTF! Mikä maku! Nyt kannattaa laittaa vaihtoehto joulukalalle. Tämä hunajainen Wasabi-lohi on hieno vaihtoehto joulupöytään. Ei mahdoton valmistaa, mutta mahdottoman hyvää …