Siirry pääsisältöön

Tournedos Rossini

Se heppu Italiasta joka osasi säveltää oopperan Wilhelm Tellin, sai myös kunniakseen oman loistavan ruokalajin, Tourdenos Rossinin. Se heppu oli Gioacchino Rossini.

Oli sillä tarujen mukaan muitakin hyviä ruoka-annoksia. Mutta tässäpä tämä yksi. Puhtaat, laadukkaat raaka-aineet ja hienosti aseteltuna. Vaatii hyvää ajoitusta, mutta on sen kokeilemisen arvoista.

TOURNEDOS ROSSINI

  • madeira viiniä 1 dl
  • lihalientä vahvaa 3 dl
  • voita, jääkaappikylmänä 2 rkl
  • naudan sisäfilepihviä
  • kirkastettua voita
  • ankan- tai hanhenmaksaa yksi per pihvi
  • maalaisleipää
  • tryffeliä 
  • suolaa
  • pippuria
Valmista kastike johon laitat Madeiraa desin ja vahvaa lihalientä 3 desilitraa. Kuumenna ja keitä kastike kokoon, pienellä kiehuttaen. Melkein siirappimaiseksi. Ota liemi pois pannulta ja pieninä paloina sekoitat jääkaappikylmää voita sekaan. Noin kaksi ruokalusikallista.

Ota lihat huoneenlämpöön reilut puolituntia ennen paistamista. Mausta ne karkealla merisuolalla ja rouhitulla pippurilla. Voimakkaasti pintaan hieroen. Ruskista pinta mielummin kirkastetussa voissa paistamalla, molemmin puolin.

Siirrä 120 asteiseen uuniin ja kypsennä medium-tilaan, noin 15 minuuttia. Folioon jossa on tuoretta Timjamia ja kääri paketti tiiviiksi.

Leikkaa maalaisleivästä pihvin kokoisia, pyöreään muotoon muokattuja, noin reilun sentin paksuisia leipiä.

Pilko Ankanmaksa siivuiksi ja rouhaise pippuria myllystä ja suolaa pintaan. Paista kuumalla pannulla hetki, pieni hetki. Max. 30 sekuntia. Pitää jäädä murakaksi. Laita folioon lämpimänä.

Paista leivät rapeaksi pienessä määrää kirkastettua voita. Kasaa annos.

Leipä alle, sitten pihvi ja maksat päälimmäiseksi. Nyt sitä aitoa, hienoa tryffeliä päälimmäiseksi. Valuta ohuelti kastiketta ja kirkastettua voita päälle.

Tarjoile vaikka voiherassa paistettujen persiljaperunoiden kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Guacamolekastike chilillä

GUACAMOLEKASTIKE
Guacamole ja hieno, helppo resepti. Miksi ostaa kaupasta lisäaineilla viriteltyä Guacamolea. On helppo ja nopea valmistaa, mutta se maku ja suutuntuma on ihan mieletön. Meksikoilaista keittiötä, tietääkseni.

Sopivasti napakan Jalopenon tai kunnollisen Habanerochilin lämpöön auttaa hienosti. Menee hyvin myös leivän päällä. Oli kiva syödä, sen perusvarman tacovuoka-aterian kanssa. Siinä oli hieman ohiteltu, mutta kun on kiire ja seli, seli, seli.
avokado 3 kplsipuli 1 kplvalkosipulinkynsi 1 kplpunainen chili1 kpllimenmehua 1-2 , mehukas lime riittää yksiHalkaise avokado ja koverra lusikalla hedelmäliha pois. Muussaa haarukalla aivan "mössöksi". Pilko sipuli, valkosipuli ja chili hienoksi ja sekoita avokadon kanssa. Lisää limen mehu ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Muurinpohjaletut - paras ja varmin resepti

MUURINPOHJALETTUTAIKINA

kulutusmaitoa 1 litrakananmunia 2 kplsuolaa 1 tlvoita 0.5 dlvehnäjauhoja 3 dlohrajauhoja 2 dlSekoita kananmunat ja puolet maidosta kunnolla sekaisin. Lisää vehnä- ja ohrajauhot ja sekoita. Lisää suola ja loput maidosta. Kaada rasva sulatettuna sekaan. Laita jääkaappiin vähintäin muutaman tunnin ajaksi. Vanha kansa säilytti taikinaa jopa yön yli viileässä. Taikina tekeytyy ja hieman sakenee, mitä kauemmin saa olla.Laita pannulle tai muurikkaan voita nokare, pyöritä tasaisesti ja paista miedolla lämmöllä, isoja, ohuita pitsisiä muurinpohjalettuja. Mansikkasurvoksen, vadelmahillon tai mielestäni aivan sokerin kanssa mieletöntä kesäistä herkkua.

Kermavaahto muuten on aika pätevä lisä. Ja kylmä maito.

Kalakukon tai muikkukukon lämmittäminen

Kalakukon lämmittämiseen löysin sellaisen kaavan että n. 800 g kalakukko lämpiää 160 asteen uunissa noin tunnin folion sisällä.

Aika hyvin varmasti piti kutinsa. Mutta sain voin sulamaan ja kauttaaltaan kuumaksi ja kuoren pehmeän rapeana seuraavasti.

KALAKUKKO, MUIKKUKUKKO LÄMMITYS Laita uuniin asteita 175. Kääri kalakukko tai muikkukukko kaksinkertaiseen folioon. Siis lisäät toisen kerroksen päälle.Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan. Aseta kukko ensin pintapuoli alaspäin ja pidä 35 minuuttia. Käännä tämän jälkeen ja se 35 minuuttia. Sammuta uuni mutta jätä kalakukko hautumaan hetkeksi. Tämä oli aivan hyvä reilun 1 kilon kukolle. Ja muistakaa että uunit ovat eri tehoisia, eli viitteellinen ohje.
Tarjoile muikkukukko kuumana.

Avaa kansi ja närpi sisusta tasaisesti ja leikkaa leipää eli kuorta mukaan.

Runsaasti aitoa voita päälle sulamaan ja voi tuska kun on hyvvee!